tiistai 5. huhtikuuta 2011

Deep Sea Baby!

Fiilistelin yhtenä viikonloppuna häämatkaa ja pienessä päänsäryssä päätin piristyä helmeilemällä pitkästä aikaa. Sormet syyhysivät päästä käsiksi Itävallan tuliaisiin joten ne otettiin laatikosta työstöön, lisättiin pyöreitä pieniä hopeahelmiä, vaijeria, bokseista löytyneitä Swaron 4 mm biconeja (väri muistaakseni Montana) ja hartaasti hillottu lehvälukko. Tuliaisina Swaron rondellit värinä Aquamarine sekä viileän valkeat 8 mm crystal helmet. Tuloksena Deep Sea, kun kerta Lykke Li soi päässä.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Decoy!

Koska olen niin järkyttävän epäluuloinen ja pelokas matkustaja niin en uskaltanut viedä vihkisormustani ulkomaille (ja me mentiin sentään Itävaltaan...) siinä pelossa, että se varastetaan tai jotenkin muuten kadotan sen. Vaikka sormuksen rahallinen arvo ei päätä huimaa, niin tunnearvoa on sitäkin enemmän ja mun tuurilla palaaminen ilman sormusta ei ole edes kovin kaukaa haettu idea. Olen ikuisesti häpeissäni siitä, että olen HUKANNUT mieheltäni lahjaksi saaman Kalevalan lumikukkakaulakorun...

Joten, nämä yksinkertaiset ja halvat hopeasormukset toimivat häämatkalla niiden tärkeämpien decoyna. Tykkään sormuksista muutenkin joten ne kulkevat tällä hetkellä oikean käden nimettömässä välillä myös saman sarjan vaalean lila markiisi sormus kaverinaan.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

OMG tuolla on Swarovski!!

Matkaoppaita kannatti todellakin lueskella ennen häämatkaa, sillä jostain pikkupräntistä tulin lukeneeksi, että Itävallassa ihan Innsbruckin liepeillä sijaitsee Swarovskin tehdas ja modernia kristallitaidetta esittelevä Swarovski Crystal World! Lisäksi esillä oli vanhempia ja uudempia Swarovskin suunnittelemia koruja ja asusteita sekä tietysti TEHTAANMYYMÄLÄ. Oli kyllä jokaisen koruharrastajan unelmamatkakohde (no okei, Bali ja Murano on myös aika lähellä kärkeä...)

Mieheke Swarovskin puistossa:


Swarovskin ukko-suihkulähde/vesiputous. Tämän ukon naama löytyi myös kaikista Crystal World kylteistä.


Kristallista tehty Taj Mahal:


Desing by Swarovski:


 Tehtaanmyymälä:



Swarovskin liikkeestä mukaan tarttui Mady-setti, johon kuului korvakorut ja riipus. Swarovki vie kyllä "attention to detail" ajattelun ihan uudelle tasolle, sillä Swaron joutsen löytyi leimattuna lukosta ja säätöketjun punnuksesta. Harmi vaan punnus ei ole tarpeeksi painava pitämään ketjua oikein päin...


Tietysti oli pakko saada muutamia elementtejä kotihelmeilyjä varten. Irtohelmet oli kuitenkin yllättävän kalliita, joten en malttanut ostaa älytöntä kasaa. Tässä mielessä olin kyllä vähän pettynyt, koska olin odottanut valtavia laareja alehelmiä, joista kauhoa kilohinnalla aarteita kotihelmeilyihin. ;) Noh, kaikkea ei voi aina saada, kyllä se kukkaro keveni näinkin. :D Kotona selvisi, että helmet oli pakattu aika ovelasti, joten hinnassa taisi olla myös "kivan pakkauksen lisää".

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Toiveiden toteutuma!

Rakastan miestäni!!! Rakkaani antoi vihdoin viimein periksi ja sain lahjaksi kauan ja hartaasti toivomani Pandoran keräilyrannekorun! Muistan kun joskus pienenä tyttönä katsoin Kauniita ja Rohkeita, jossa Carolinella(?) oli keräilyrannekoru, johon Ridge aina osti hääpäivänä uuden palan kuvastamaan avioliittovuotta. Noh, Kauniit ja Rohkeat unohtui aikoja sitten, mutta ajatus keräilyrannekkeesta jäi elämään romanttisimpana koruna ever! Oli aika hienoa huomata aikoinaan, että Nominationin rannekoru alkoi tulla suosituksi vaikken kuitenkaan kauheasti ole siitä ikinä syttynyt, koska se on jotenkin niin raskas ja iso.


Joten rakastuin ensisilmäyksellä siroon Pandoraan (johon saa vielä jopa lasihelmiä...oih!) ja nyt vihdoin sain sellaisen! Saa nähdä rupeaako paloja tulemaan lahjaksi pelkästään hääpäivinä vai myös synttäri- ja joululahjoina, mutta ainakin miehellä lahjan miettiminen helpottuu. :) Toistaiseksi mun Pandora on vielä vähän orvonnäköinen, koska siinä on vasta ranneke ja yksi lasihelmipala, mutta eiköhän se siitä kasva ja liho. :)
Kuvat by Nomination ja Pandora.

Long time no see!

Ihme ja kumma kävijälaskuri näyttää raksuttavan vaikka edellisestä postauksesta on hävettävän kauan. (En kehtaa edes laskea kuinka kauan..) Noh, onneksi nyt on taas elämässä tilaa myös koruille ja ennen kaikkea koruilulle. Jollainhan se häähössötyksen jättämä tyhjiö elämässä pitää täyttää. ;)

Häiden jälkeen luonteva jatko voisi olla esitellä korut, jotka minulla oli hääpäivänä. Tiaran esittelin jo aiemmin, mutta loppuviimein kyllästyin katselemaan etuosan "viimeistelemättömän" näköistä lankakieputusta ja korjailin tiaraa parempaan suuntaan.


Kaulakoru ja korvikset menivät myös viime tingassa uusiksi kun koekäytin tekemiäni koruja. Kaulakorun ketju kiertyi rumasti eikä pysynyt asennossa keveytensä vuoksi eikä myöskään erottunut kovin selvästi vaaleaa ihoa vasten. Kaulakoru myös asettui liian alas puvun kanssa, joten jotain oli keksittävä. Jossain välissä  iski kunnon blingbling-himo joten päädyin tilaamaan tämän setin Light in the Boxista. Tämä oli myös ensimmäinen kokemukseni pukukoruista, eikä ollenkaan huono sellainen.


Rannekoru ja muut sormukset jäi kotiin, pääosassahan hääpäivänä on tietysti THE sormus:

torstai 30. syyskuuta 2010

Hääprojekti, osa 3: Sormustyyny

Tässä vastikään valmistunut hääprojekti, sormustyyny. En tietenkään löytänyt mieleistäni sormustyynyä mistään, joten tein sen itse. Ostin luonnonvalkoista taftia (samaa kangasta kuin pukuni), pikkasen satiininauhaa ja kaivoin korupakista kirkkaita Swaroja ja hopeisia siemenhelmiä. Koristeaiheena (ylläripylläri) lumihiutaleet. Rusetin keskellä 6 mm kirkas Swaron bicone ja ympärillä muutama 2 mm kirkas bicone.

Ja vielä lähikuva hiutaleesta. Keskustana 6 mm kirkas Swarovski bicone, varressa hopeisia siemenhelmiä ja pään haarassa kirkas Swaron 2 mm bicone. Tyynyn reunoille myös sinne tänne ripoteltuna noita 2 mm biconeja.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kalevelat osa 2. Sormukset

Sain pitkästä aikaa taas käyttöön yhden lempisormuksistani ja sen inspiroimana onkin aika taas esitellä muita käyttämiäni koruja. Olen sormuksien ahkera käyttäjä, vaikka kun sormuksen sormeeni lykkään, se tulee siinä olemaan jonkun aikaa eli vaihtuvuus ei ole välttämättä kovin suurta. Olen niitä ihmisiä, jotka ottaa sormukset pois sormesta vain jos on pakko. :) En jotenkin osaa olla ilman, joten jotain kulkee kokoajan kädessä mukana.

Koska kihlasormus on valkokultaa, on myös sormusten perussetti siis hopeanväristä. Enkä kyllä jotenkin keltakullasta tykkääkään... Tässä ne kaksi usein mukana kulkevaa perussormusta, jotka on molemmat Kalevalaa.


Ensimmäinen sormus on Kielo-sarjaa. Ihastuin tähän sormukseen välittömästi kun sen näin, samoin kyllä koko Kielo-sarjaan. Kielo on niin pieni, vieno ja myrkyllinen ja tuoksuu aivan ihanalta. Pikkutyttönä kävin aina ihastelemassa kiviaidan isoimman kiven takana kasvavia kieloja ja se onkin edelleen yksi lempikukistani.

Toinen sormus on kulkenut matkassa jo varmaan kymmenisen vuotta. Se taisi olla ensimmäinen Kalevala-koruni ikinä. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä sarjaa/mallia sormus on, enkä ole nähnyt missään vastaavaa sarjaa. Tämä sormus on kuin vanha kaveri.

Ja nyt on pakko editoida, että sattumalta löysin tämän jälkimmäisen sormuksen Kalevalan sivuilta jossa se on määritelty "Koristeaihe Uskelan Ketohaasta". Vetävä nimi. ;)